Muutto pääkaupunkiin.
Olen vasta kolme viikkoa sitten muuttanut Jyväskylästä Helsinkiin. Entinen asuntoni oli sijainnut Kortepohjassa, noin kolme kilometriä keskustasta pohjoiseen. Muutto oli hienoa. Muutin pienestä yksiöstä isompaan yksiöön, seitsemännestä kerroksesta viidenteen kerrokseen, hiljaisesta kaupunginosasta vilkkaaseen lähiöön. Entinen asuntoni oli vain 19 neliötä ja uuden pinta-ala on nyt 45,5 neliötä. Asun nyt Herttoniemessä. Olen kiitollinen siitä, että tässä uudessa asunnossani minulla on nyt iso laaja parveke ja ikkunat molemmilla puolilla – toinen sisäpihalle päin ja toinen kadulle päin.
Sisustaminen oli hauskaa. Minun kaverini Tami auttoi minua. Parvekkeelle sijoitimme kaksi taitettavaa tuolia ja pienen pöydän. Nyt minulla on myös erillinen keittiö, johon sijoitin mikroaaltouunin, ruokapöydän ja neljä tuolia. Katosta laitoimme riippumaan lampun, jonka ostin Ikeasta. Lattialle laitoimme ison nelikulmaisen mustavalkoisen maton ja seinille monta taulua. Vaatehuoneeseen olen laittanut kaikki vaatteet, kengät ja muut tavarat, jotka eivät sovi olohuone-/makuuhuoneeseen.
lauantai 27. syyskuuta 2008
Kirjoita teksti paikoista, joissa viihdyt parhaiten ja haluaisit oleskella usein. Käytä inessiiviä! Otsikoi tekstisi.
Pietari: Mahdollisuuksien kaupunki!
Olen kuin kissa pistoksissa kun olen yksin kotona. En aina viihdy hyvin omassa seurassani, vaan on joskus paljon hauskempi olla ystävien kanssa jossakin ulkona. Silloin kuin olen lomalla kaukana kotoa, erityisesti kun työ- ja opiskeluvaivat ovat jo unohdettuja, olen seitsemännessä taivaassa. Minun lempilomakohteeni on vain kiven heiton päästä Helsingistä. Hyppäämällä junaan, jos vain passini on mukana, pääsen helposti pohjoisen Venetsiaan, Pietariin. Vaikka välimatka on suhteellisen lyhyt, kulttuurierot ovat valtavia.
Venäjä on tuntematon maa liian monille suomalaisille. Suomessa elämä on niin tiukkaa. Kaikki tapahtuu niin kuin odotettua, ilman yllätyksiä. Venäjällä kaikki on toisin päin. Elämän kulku venäjällä on usein ennalta arvaamaton. Joskus tuntuu siltä, että voi elää kuin pellossa.
Joskus Pietari voi olla elegantti ja sofistikoitu. Tunnen olevani kuin herran kukkarossa ystävien kanssa kahviloissa Nevsky Prospektilla. Kun minulla on matti kukkarossa, viihdyn yhtä hyvin kavereiden kanssa kotona lähiöissä laittamassa borssikeittoa tai ohukaisia.
Olen pihkassa Pietariin, sen kauniisiin siltoihin, leveihin katuihin ja eläviin elämäntapoihin.
Pietari: Mahdollisuuksien kaupunki!
Olen kuin kissa pistoksissa kun olen yksin kotona. En aina viihdy hyvin omassa seurassani, vaan on joskus paljon hauskempi olla ystävien kanssa jossakin ulkona. Silloin kuin olen lomalla kaukana kotoa, erityisesti kun työ- ja opiskeluvaivat ovat jo unohdettuja, olen seitsemännessä taivaassa. Minun lempilomakohteeni on vain kiven heiton päästä Helsingistä. Hyppäämällä junaan, jos vain passini on mukana, pääsen helposti pohjoisen Venetsiaan, Pietariin. Vaikka välimatka on suhteellisen lyhyt, kulttuurierot ovat valtavia.
Venäjä on tuntematon maa liian monille suomalaisille. Suomessa elämä on niin tiukkaa. Kaikki tapahtuu niin kuin odotettua, ilman yllätyksiä. Venäjällä kaikki on toisin päin. Elämän kulku venäjällä on usein ennalta arvaamaton. Joskus tuntuu siltä, että voi elää kuin pellossa.
Joskus Pietari voi olla elegantti ja sofistikoitu. Tunnen olevani kuin herran kukkarossa ystävien kanssa kahviloissa Nevsky Prospektilla. Kun minulla on matti kukkarossa, viihdyn yhtä hyvin kavereiden kanssa kotona lähiöissä laittamassa borssikeittoa tai ohukaisia.
Olen pihkassa Pietariin, sen kauniisiin siltoihin, leveihin katuihin ja eläviin elämäntapoihin.
tiistai 16. syyskuuta 2008
Kulttuuri-identiteetti
Ihmisten identiteetti koostuu monista eri asioista ja kaikki ne vaikuttavat ihmisen omakuvaan itsestään. Muun muassa paikallinen kulttuuri, perheen arvot, uskonto ja oman ystävänpiirin tavat jättävät jälkiään ihmisen identiteettiin. Ihmiset ovat yleensä laumaeläimiä ja käyttäytyvät niin kuin muut ympärillä olevat.
Lapset oppivat vanhemmiltaan tietyt elämäntavat ja arvot. Koulut ja muut sosiaaliset ryhmät (esim. harrastuskerhot) vahvistavat tai hienosäätävät näitä arvoja. Näistä arvoista, omasta tyylistä ja sosiaalisista normeista rakennetaan ihmisen kulttuuri-identiteetti.
Kun ihminen on syntynyt perheeseen tiettyyn kulttuuriin, mutta asuu toisessa kulttuuri-ympäristössä, hänen kulttuurisessa kasvatuksessaan voi ilmetä ristiriitaisia arvoja ja elämäntapoja.
Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen artikkelissa ”Vanhemmilleni kiitos” haastateltava, Roni Tran, oli syntynyt Vietnamissa vietnamilaisperheeseen, mutta muutti kohta sen jälkeen Suomeen pakolaisena. Hänet kasvatettiin molemmissa kulttuureissa – kotona vietnamilaisena ja koulussa ja kadulla suomalaisena. Hän on omaksunut sekä vietnamilaisia arvoja että suomalaisia elämäntapoja.
Moni maahanmuuttaja kokee vaikeuksia sopeutumisessa uuteen kulttuuriin. Monet haluavat omaksua suomalaisen elämäntavat, mutta toisaalta eivät halua luopua kokonaan omasta kulttuuristakaan. Tran näyttää miten on mahdollista menestyksellisesti yhdistää omaa kulttuuria uuden kulttuurin kanssa ja elää onnellisesti kahden kulttuurin välillä.
Ihmisten identiteetti koostuu monista eri asioista ja kaikki ne vaikuttavat ihmisen omakuvaan itsestään. Muun muassa paikallinen kulttuuri, perheen arvot, uskonto ja oman ystävänpiirin tavat jättävät jälkiään ihmisen identiteettiin. Ihmiset ovat yleensä laumaeläimiä ja käyttäytyvät niin kuin muut ympärillä olevat.
Lapset oppivat vanhemmiltaan tietyt elämäntavat ja arvot. Koulut ja muut sosiaaliset ryhmät (esim. harrastuskerhot) vahvistavat tai hienosäätävät näitä arvoja. Näistä arvoista, omasta tyylistä ja sosiaalisista normeista rakennetaan ihmisen kulttuuri-identiteetti.
Kun ihminen on syntynyt perheeseen tiettyyn kulttuuriin, mutta asuu toisessa kulttuuri-ympäristössä, hänen kulttuurisessa kasvatuksessaan voi ilmetä ristiriitaisia arvoja ja elämäntapoja.
Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen artikkelissa ”Vanhemmilleni kiitos” haastateltava, Roni Tran, oli syntynyt Vietnamissa vietnamilaisperheeseen, mutta muutti kohta sen jälkeen Suomeen pakolaisena. Hänet kasvatettiin molemmissa kulttuureissa – kotona vietnamilaisena ja koulussa ja kadulla suomalaisena. Hän on omaksunut sekä vietnamilaisia arvoja että suomalaisia elämäntapoja.
Moni maahanmuuttaja kokee vaikeuksia sopeutumisessa uuteen kulttuuriin. Monet haluavat omaksua suomalaisen elämäntavat, mutta toisaalta eivät halua luopua kokonaan omasta kulttuuristakaan. Tran näyttää miten on mahdollista menestyksellisesti yhdistää omaa kulttuuria uuden kulttuurin kanssa ja elää onnellisesti kahden kulttuurin välillä.
tiistai 3. kesäkuuta 2008
http://veta.yle.fi/finska/7gram.php
Jos monikollisella sanalla ei tarkoiteta yhtä paria tai kokonaisuutta, on predikatiivi monikon partitiivissa.
Kengät ovat kalliita. (Yleensä)
Kengät olivat kalliit. (Jokin tietty pari).
Nämä kengät ovat italialaisia. (Jokin joukko kenkiä)
Nämä kengät ovat italialaiset. (Jokin tietty pari)
Jos predikatiivin ominaisuuden ajatellaan tarkoittavan kaikkia monikollisen subjektin jäseniä, predikatiivi voi olla joissakin tapauksissa monikon nominatiivissa, vaikka subjekti on konkreetti sana.
Lehdet olivat keltaisia. (osa lehdistä)
Lehdet olivat keltaiset. (kaikki lehdet)
Rappukäytävän seinäkoristeet olivat kauniita. (osa koristeista)
Rappukäytävän seinäkoristeet olivat kauniit. (kaikki koristeet)
perjantai 7. maaliskuuta 2008
Rakas Vilja,
Ethän vielä osaa lukea, mutta haluan kirjoittaa jotain pientä sinulle kuitenkin. Kun opit lukemaan, voidaan lukea tämä kirje vielä yhdessä.
Haluan vaan sanoa, että olet nyt ja aina minulle erittäin tärkeä ihminen. Olet minun ikioma kummityttö. Tämä tarkoittaa sitä, että haluan olla sinulle hyvä ystävä, turvallinen aikuinen ja joku, johon sinä voit aina luottaa. Meitä on monta – minä, Jyrki, Kimmo ja Elina – ja sekä yksinäisesti että yhteisvoimalla vakuutamme sinun hyvinvointia. Sinulla on ihanat vanhemmat, jotka ovat meille parhaat ystävät. Emme korvaa niitä, vaan toimimme yhdessä pitääksemme sinut iloisena ja terveenä.
Olen mukana kanssamatkustajana elämänmatkallasi ja siitä olen ylpeä.
Sinua aina rakastaen,
Kummisetäsi
xoxo
Ethän vielä osaa lukea, mutta haluan kirjoittaa jotain pientä sinulle kuitenkin. Kun opit lukemaan, voidaan lukea tämä kirje vielä yhdessä.
Haluan vaan sanoa, että olet nyt ja aina minulle erittäin tärkeä ihminen. Olet minun ikioma kummityttö. Tämä tarkoittaa sitä, että haluan olla sinulle hyvä ystävä, turvallinen aikuinen ja joku, johon sinä voit aina luottaa. Meitä on monta – minä, Jyrki, Kimmo ja Elina – ja sekä yksinäisesti että yhteisvoimalla vakuutamme sinun hyvinvointia. Sinulla on ihanat vanhemmat, jotka ovat meille parhaat ystävät. Emme korvaa niitä, vaan toimimme yhdessä pitääksemme sinut iloisena ja terveenä.
Olen mukana kanssamatkustajana elämänmatkallasi ja siitä olen ylpeä.
Sinua aina rakastaen,
Kummisetäsi
xoxo
lauantai 5. tammikuuta 2008
perjantai 1. joulukuuta 2006
Elokuvan ja Kirjan Arvostelu
Luminainen: Kylmäverinen murhaaja
Leena Lehtolaisen dekkari Luminainen jatkaa rikospoliisi ylikonstaapeli Maria Kallion tarinaa. Tämä teos kertoo naisten terapiakeskuksen johtajan murhasta ja sen ratkaisemisesta. Pikku hiljaa työnarkomaani Maria yrittää lyhentää laajaa epäiltyjen listaa. Vuonna 1996 kirjoitetusta kirjasta tehtiin suoraan televisioon kolmeosainen minisarja. Muut elokuvat Maria Kallion sarjassa ovat mm. Kuolemanspiraali ja Ennen Lähtöä.
Sekä kirjana että elokuvana Lehtolaisen tarina oli sekä viihdyttävä että jännittävä. Saara Saarelan ohjaama elokuva oli hyvin leikattu, niin että jokaisen elokuvan osan lopussa on riittävästi jännitystä joka pakottaa katsojan katsomaan seuraavan jakson.
On aina mielenkiintoista huomata, miten elokuva eroaa kirjasta. Suurin muutos näkyy teoksien teemoissa. Kirjassa teemoina on sekä työn ja yskityselämän tasapaino että äitiys. Kirjassa Maria odottaa ensimmäistä lasta, elokuvassa taas toista. Aviomiehen hahmo oli erilainen kuin kirjassa uskomattomasti kuvattu ihannemies, kun aviopari riitelivät lastenhoidosta ja kotiasioista. Tämä tekee elokuvan kirjaa uskottavammaksi.
Lisäksi kirjan sivujuoni mökkikappausdraamasta puuttui kokonaan elokuvasta, joka oli miellyttävä yllätys. Tuntuu siltä, että kirjassa koko draama oli vain hyvä tapa esitellä erästä avainhenkilöä.
Näyttelijät sopivat pääasiassa hyvin rooleihinsa. Minna Haapkylän esittämä Maria oli yhtä intohimoinen työssään kuin kirjassa. Ylinäyttelemin näkyy vähän, mutta ei haittaa koskaan. Samalla tavalla sivutarina Marian ensimmäisestä vauvasta ja kirjan pitkä, vaikka joskus toistuva, kuvituskuvaus vauvanodotusprosessista vältettiin. Vauvoista innostuneille kirja voisi olla parempi tässä suhteessa, kun siinä annetaan runsaasti tietoa äidiksi muuttumisprosessista ja siihen liittyvistä tunteista.
Vaikka tarinat eroavat vähän toisistaan, elokuvan hahmot ovat kirjasta erittäin tuttuja. Sekä kirjassa että elokuvassa yksi hahmo loistaa: Milla. Aito suoraan puhuva ilotyttö on muiden roolihahmojen täydellinen vastakohta. Koska rakkaudesta ei kerrottu runsaasti kirjassa, tämän seurauksena elokuvan tuottajat viritti vähän tarinaa lisäämällä Millan hahmoon eräs tuttu hahmo rakastajana. Elokuvan teemoihin tässä kohdassa kuului työpaikan juorut ja yksityisyys.
Vaikka molemmat teokset kertovat samasta tarinasta, ne poikkeavat melko lailla niin, että on suositeltava nauttia molempia.
Lehtolainen, Leena, 1996, Luminainen, Tammi Helsinki
Rikospoliisi Maria Kallio - Luminainen
Ohjaaja : Saara Saarela
Pääosissa : Minna Haapkylä, Petteri Summanen, Kari-Pekka Toivonen, Robert Enckell, Amira Khalifa, Kari Hietalahti
Levittäjä: Finnkino Oy
Luminainen: Kylmäverinen murhaaja
Leena Lehtolaisen dekkari Luminainen jatkaa rikospoliisi ylikonstaapeli Maria Kallion tarinaa. Tämä teos kertoo naisten terapiakeskuksen johtajan murhasta ja sen ratkaisemisesta. Pikku hiljaa työnarkomaani Maria yrittää lyhentää laajaa epäiltyjen listaa. Vuonna 1996 kirjoitetusta kirjasta tehtiin suoraan televisioon kolmeosainen minisarja. Muut elokuvat Maria Kallion sarjassa ovat mm. Kuolemanspiraali ja Ennen Lähtöä.
Sekä kirjana että elokuvana Lehtolaisen tarina oli sekä viihdyttävä että jännittävä. Saara Saarelan ohjaama elokuva oli hyvin leikattu, niin että jokaisen elokuvan osan lopussa on riittävästi jännitystä joka pakottaa katsojan katsomaan seuraavan jakson.
On aina mielenkiintoista huomata, miten elokuva eroaa kirjasta. Suurin muutos näkyy teoksien teemoissa. Kirjassa teemoina on sekä työn ja yskityselämän tasapaino että äitiys. Kirjassa Maria odottaa ensimmäistä lasta, elokuvassa taas toista. Aviomiehen hahmo oli erilainen kuin kirjassa uskomattomasti kuvattu ihannemies, kun aviopari riitelivät lastenhoidosta ja kotiasioista. Tämä tekee elokuvan kirjaa uskottavammaksi.
Lisäksi kirjan sivujuoni mökkikappausdraamasta puuttui kokonaan elokuvasta, joka oli miellyttävä yllätys. Tuntuu siltä, että kirjassa koko draama oli vain hyvä tapa esitellä erästä avainhenkilöä.
Näyttelijät sopivat pääasiassa hyvin rooleihinsa. Minna Haapkylän esittämä Maria oli yhtä intohimoinen työssään kuin kirjassa. Ylinäyttelemin näkyy vähän, mutta ei haittaa koskaan. Samalla tavalla sivutarina Marian ensimmäisestä vauvasta ja kirjan pitkä, vaikka joskus toistuva, kuvituskuvaus vauvanodotusprosessista vältettiin. Vauvoista innostuneille kirja voisi olla parempi tässä suhteessa, kun siinä annetaan runsaasti tietoa äidiksi muuttumisprosessista ja siihen liittyvistä tunteista.
Vaikka tarinat eroavat vähän toisistaan, elokuvan hahmot ovat kirjasta erittäin tuttuja. Sekä kirjassa että elokuvassa yksi hahmo loistaa: Milla. Aito suoraan puhuva ilotyttö on muiden roolihahmojen täydellinen vastakohta. Koska rakkaudesta ei kerrottu runsaasti kirjassa, tämän seurauksena elokuvan tuottajat viritti vähän tarinaa lisäämällä Millan hahmoon eräs tuttu hahmo rakastajana. Elokuvan teemoihin tässä kohdassa kuului työpaikan juorut ja yksityisyys.
Vaikka molemmat teokset kertovat samasta tarinasta, ne poikkeavat melko lailla niin, että on suositeltava nauttia molempia.
Lehtolainen, Leena, 1996, Luminainen, Tammi Helsinki
Rikospoliisi Maria Kallio - Luminainen
Ohjaaja : Saara Saarela
Pääosissa : Minna Haapkylä, Petteri Summanen, Kari-Pekka Toivonen, Robert Enckell, Amira Khalifa, Kari Hietalahti
Levittäjä: Finnkino Oy
lauantai 16. lokakuuta 2004
maanantai 26. huhtikuuta 2004
keskiviikko 24. joulukuuta 2003
Eilen sain tekstiviestin työkaverilta, joka osallistui Jukolan Viestiin (Suomen suurin suunnistus tapahtumat). Hän kirjoitti "juoksu meni päin mäntyä". Luulin, että hän juoksi suoraan puuhun. Myöhemmin, kun kysyin merkitys toiselta kaverilta, opin hän oli käyttänyt sanonta "meni päin mäntyä", joka tarkoittaa "ei meni hyvin". :-)
Yesterday I got a text message from a guy at work who took part in the Jukola Viesti (Jukola Relay - Finland's biggest orienteering event). He wrote "juoksu meni päin mäntyä". I thought he had run into a pine tree. Later when I asked the meaning from another friend, I learned he had used the phrase "meni päin mäntyä" which means "did not go very well".
Yesterday I got a text message from a guy at work who took part in the Jukola Viesti (Jukola Relay - Finland's biggest orienteering event). He wrote "juoksu meni päin mäntyä". I thought he had run into a pine tree. Later when I asked the meaning from another friend, I learned he had used the phrase "meni päin mäntyä" which means "did not go very well".
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)